Skip to main content

Monet haaveilevat varsinkin kylmien ja sateisten syksy- ja talvikuukausien aikana autokatoksesta. Ajatus sellaisen rakentamisesta itse ei kuitenkaan houkuttele läheskään kaikkia. Se ei ole mikään ihme, sillä autotallin rakentaminen on melko iso projekti. Autokatoksesta pitää tulla tukevarakenteinen, ja sen on suojattava autoa säänvaihteluilta ja tuulelta. Rakennusprojektia voi kuitenkin helpottaa monin tavoin, ja se voi osoittautua paljon luultua pienemmäksi urakaksi. 

Autokatoksen rakentamiseen liittyvät luvat ja säännöt 

Suomessa lämmitettävän autotallin rakentamiseen tarvitaan aina rakennuslupa. Sen sijaan kylmän autotallin tai autokatoksen rakentamiseen riittää joissakin kunnissa pelkkä toimenpidelupa. Asia kannattaa kuitenkin varmistaa ennen rakennustöiden aloittamista, sillä käytännöt vaihtelevat suuresti paikkakunnan ja alueen mukaan. Ensimmäiseksi sinun on syytä tutustua kotikuntasi asemakaavaan, sillä siinä voidaan määritellä hyvinkin tarkkaan, millaisen autotallin alueelle saa rakentaa. 

Rakennusluvan myöntämiseen vaikuttaa rakennuksen koon lisäksi myös etäisyys naapurin tontista. Naapureille on ilmoitettava rakennusluvan hakemisesta, jotta heillä on mahdollisuus ottaa kantaa asiaan. Rakennuslupaan liittyvät asiat kannattaa selvittää huolellisesti heti rakennusprojektin aluksi, jotta vältyt ikäviltä yllätyksiltä. Ota siis hyvissä ajoin yhteyttä kunnan rakennusvalvontaviranomaisiin tai käytä sähköistä Lupapiste-palvelua. 

Laita autotallin rakentaminen vauhtiin 

Kun tarvittavat luvat on hankittu ja esivalmistelut tehty, on aika aloittaa varsinaisen rakennussuunnitelman tekeminen. Kannattaa miettiä kaikessa rauhassa, millaisen autotallin haluat ja kuinka aiot rakentaa sen. Tässä kohtaa on hyvä kiinnittää huomiota vankkojen ja kestävien perustusten tekemiseen. 

Perustusten valinta 

Se, millaiset perustusten pitäisi olla, riippuu siitä, aiotko rakentaa autokatoksen vai autotallin, jossa on valettu lattia. Autokatosten rakentamisessa käytetään valmiita perustuksia, joita ei yleensä tarvitse muokata lainkaan. Niiden paikalleen laittaminen on paljon helpompaa, nopeampaa ja halvempaa kuin esimerkiksi betonilattian tekeminen. 

Moni haluaa rakentaa autotallinsa talon yhteyteen. Silloin talon seinät suojaavat automaattisesti autotallia säänvaihteluilta ja tuulelta. Tämä voikin olla hyvä syy valita betonista valetun lattian sijaan toisenlaiset perustukset. Maaruuvit ovat yksi hyvä vaihtoehto. Maaruuvien avulla rakennetun autokatoksen perustukset valmistuvat betonista valettuja nopeammin ja edullisemmin, mutta niistä tulee kuitenkin yhtä vankat ja kestävät. 

Rakenna autokatos maaruuvien avulla 

On monta hyvää syytä käyttää maaruuveja autotallin tai autokatoksen rakentamisessa. Niiden ansiosta perustukset saa paikalleen ilman maansiirtotöitä ja kuopan kaivamista. Rakentaminen onnistuu lähes mille tahansa maaperälle. Tämä on erityisen tärkeä asia silloin, kun autotalli rakennetaan aivan talon viereen, sillä silloin ei tarvitse huolehtia siitä, että perustusten tekeminen voisi vaurioittaa taloa. Maaruuvit soveltuvat erityisen hyvin kiviselle, hiekkaiselle ja saviselle maalle sekä pintamaalle. Niiden asentaminen on nopeaa ja helppoa. 

Markkinoiden luotettavimmilla maaruuveilla on 25 vuoden takuu. Asennustapansa ansiosta ne voidaan käyttää uudelleen, jos joskus haluat purkaa autotallisi tai siirtää sen toiseen paikkaan. Maaruuvien käyttämistä puoltaa sekin, että ne toimitetaan valmiiksi asennettuina. Saat siis kaupan päälle ammattilaisen tekemän asennuksen. Siten voit olla varma siitä, että perustuksista tulee niin turvalliset ja tukevat kuin suinkin mahdollista. Sinun ei tarvitse miettiä, asettuivatko kaikki maaruuvit tasaisesti paikoilleen tai tuliko autotallin nurkkiin suora 90 asteen kulma. 

Lisäksi asentaminen hoituu erittäin nopeasti, eikä siihen tarvita laitteita, joista jäisi jälkiä ajotielle tai puutarhaan. 

Maaruuveilla rakennetun autotallin lopullinen hinta 

Ei tietenkään ole kovin helppoa tehdä tarkkaa arviota siitä, kuinka paljon autotallisi rakentaminen tulee maksamaan. Hinta riippuu luonnollisesti rakennuksen koosta, mutta myös käytettyjen materiaalien laadusta sekä siitä, kuinka monimutkaisesta rakennustyöstä on kyse. Esimerkiksi ikkunoiden tekeminen tulee aina kalliimmaksi kuin se, että autotallissa on pelkät seinät. Hintaan vaikuttaa myös se, onko kyseessä umpinainen autotalli vai avoin katos. Silläkin on merkitystä, millaiset ovet valitset. Nykyään saatavilla on kaikkea mahdollista manuaalisesti avattavien ja kännykällä ohjattavien ovien väliltä. Eri vaihtoehtojen hintaerot ovat ymmärrettävästi suuret. 

Autotallin rakentamista suunnitellessa tulee helposti ajateltua ensimmäiseksi hintaa. On luonnollista, että haluaisit saada edes jonkinlaisen hinta-arvion ennen maaruuveilla rakentamisen aloittamista. Siksi onkin tärkeää suunnitella heti aluksi, millaisen autokatoksen haluat, ja selvittää, mitä mikäkin budjetin osa maksaa. Kannattaa pitää mielessä, että ostohetken hinta ei ole sama asia kuin rakennuksen arvo tulevaisuudessa. Rahan säästäminen ja halpojen ratkaisujen valitseminen rakennusvaiheessa voi tulla pitkällä aikavälillä kalliiksi. 

Onkin hyvä miettiä, millaisia takuuaikoja eri vaihtoehdoille annetaan. Kestävätkö materiaalit kulutusta ja ajan hammasta? Entä voiko rakennustarvikkeita käyttää uudelleen toisissa rakennusprojekteissa, jos alkuperäinen autotalli joskus hävitetään? Muista myös, että korjaustyöt voivat tulla uskomattoman kalliiksi. Useimmiten on järkevintä valita alusta lähtien parasta laatua. Sen vuoksi maaruuvien käyttäminen kannattaa! 

Rakenna rohkeasti itse 

Vaikka tee se itse -projektit vaativatkin hieman ylimääräistä vaivannäköä suunnittelu- ja budjetointivaiheessa, on niiden toteuttaminen yleensä helpompaa kuin uskoisitkaan. On vain otettava selvää rakentamiseen liittyvistä säännöistä ja tutustuttava rakennusvälineisiin ja -tekniikoihin. Loppujen lopuksi mikään ei ole niin tyydyttävää kuin se, että näkee oman työnsä tulokset omalla pihallaan.